Tömäytin laukkuni lattialle. Huokasin syvään. "Tervetuloa uuteen elämääsi", sanoin itselleni masentuneena. Tämä oli suunnilleen viimeinen paikka, jossa halusin sillä hetkellä olla. Mutta minkäs teet, kun isä ja äiti päättävät, ettei heillä ole enää käyttöä sinulle. Mies, joka oli tuonut minut tänne toi autosta toisen matkalaukkuni. Minulla oli mukana kaksi matkalaukkua, joista toinen oli iso ja toinen hieman pienempi. Sen lisäksi oli pahvilaatikollinen minulle tärkeitä tavaroita ja reppu, joka lojui nyt eteisaulan lattialla yhdessä toisen matkalaukkuni kanssa. Mies tyrkkäsi laatikon käteeni ja lähti paukauttaen oven perässään kiinni, kuin viimeisen tuomion.
Niin täällä minä nyt olin, ilman mitään mahdollisuutta päästä pois. Koulu oli, jossain maaseudulla. Lähin bussipysäkki oli neljän kilometrin päässä. Vanhempani olivat lähettäneet minut Englantiin sisäoppilaitokseen heti, kun isälle oli ilmoitettu, että hän lähtisi vuoden ulkomaankomennukselle Ranskaan. Niinpä, minä en voinut edes päästä samaan maahan. No, kai minä nyt englantia osasin paremmin, kuin ranskaa, mutta silti. He olivat hylänneet minut Helsinki Vantaan lentokentällä, heti turvatarkastuksen jälkeen. Kun olin kääntynyt katsomaan taakseni, heitä ei ollut näkynyt missään, että se siitä. Hei hei Kia, ei tule ikävä.
Eli siis täällä minä olin. Seisoin eteisessä pahvilaatikko kädessäni kaikki kolme laukkuani maahan viskattuna. Hetken kuluttua asuntolanhoitaja Tanya tuli eteiseen ja ohjasi minut uuteen huoneeseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti